Lienee sallittavaa kutsua ensimmäistä oikeata ajoa 64 vuoden tauon jälkeen laivan neitsytmatkaksi. Onhan laiva kokenut paluun entiseen asuunsa ainakin ulkopuolelta ja pikkuhiljaa sisäosatkin palaavat hinaajalle tyypilliseen arkiseen ja käytännölliseen muotoon. Aamulla kokoonnuttiin Kanavansuulle tekemään viimeinen täydennys halkoja. Kattila oli lämmitetty ja lähtövalmius jo korkealla. Tiedotusvälineistä oli paikalla Yleisradio ja Stora Enso Metsä ja hetki ikuistettiin siten ulkopuolistenkin toimesta ja myös julkistettiin lähes livenä radiossa. Yhdeltätoista lähdettiin viimein matkaan. Ahkera kirmasi pian Suur-Saimaalle ja oli siellä heti kuin kotonaan. Matkavauhti asettui helposti 8-9 solmuun laivan vielä kyntämättä ja nostamatta isoja laineita. Kattila ja höyrykone pelasivat hienosti konemestarin ja kahden koneenhoitajan huolenpidon alaisena. Puoliltapäivin päällikkö tarjosi miehistölle perinteisen rommiannoksen ja tunteet olivat kieltämättä pinnassa, varsinkin kaikilla pitkään urakkaan osallistuneilla. Komentosillalta on hieno näkymä, laiva kulkee käskemättä suoraan ja tottelee hienosti ruoria. Tuntui olevan kuin kotonaan tutuilla vesillä. Kyläniemen jälkeen alkoi konehuoneessa tuntua kumin käryä. Syyksi arvattiin heti hiljattain potkuriakselin kulmavirheen takia asennettu joustokytkin, joka lämpesi liikaa todennäköisesti samassa yhteydessä asennetun uuden painelaakerin liiallisen värähtelyn takia. Matkaa pystyttiin kuitenkin jatkamaan hieman alennetulla nopeudella. Puumalassa ajettiin hetkeksi laituriin muonatäydennystä varten ja matka jatkui sen jälkeen laivalle täysin uuden Puumalansalmen sillan ali kohti Savonlinnaa. Illan hämärtymistä ei säikähdetty, ennenkin paiskittiin hinaustyötä vuorokauden ympäri. |
https://yle.fi/uutiset/3-12475494
https://areena.yle.fi/audio/1-62713660
https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4649900
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/ad132f0a-94ed-40da-948a-3543c67c667a
https://areena.yle.fi/audio/1-62713660
https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4649900
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/ad132f0a-94ed-40da-948a-3543c67c667a