AHKERAN LAIVAEMÄNTIÄ, MIEHISTÖÄ JA PÄÄLLIKÖITÄ
Liperiläinen Juho Toivanen oli Ahkeralla lämmittäjänä 1892. Mahdollisesti useamman kesän vuoteen 1895 asti, jonka jälkeen hän aloitti Kuopiossa teollisuuskoulussa koneenkäyttäjän opinnot.
Oikealla Egerton Hubbard & Co. A. Armstrongin nimissä annettu työtodistus vuodelta 1892: "Juho Toivanen on kauppahuone Egerton Hubbard & C:o Höyryalus Ahkeralla ollut lämmittäjänä tämän kesän hinaus ajan minkä Ahkera teki työtä kolmen kuukauden ajan ja sillä ajalla käyttänyt itsensä kaikin puolin hyvästi ja on voittanut meidän suosion joka hänelle todistukseksi annetaan. K:lääni, syyskuu 2/s 1892. A. Armstrong kautta H. Henriksson." |
Johan (Juho) Toivanen *1867 (Rääkkylä/Rasivaara) +1950 Liperi
Juho Toivanen syntyi Rääkkylässä, mutta vaikutti elämänsä aikana Liperissä. Hän oli koneista kiinnostunut ja toimi useissa eri Itä Suomen höyrylaivoissa koneenkäyttäjänä. Arkistosta löytyneitä työtodistuksia on laivoista Tuulikki, Impi, Weikko, Ahkera, Heinävesi, Soisalo, Liperi ja Orivesi II. Hän kävi koneenkäyttäjän opinnot Kuopion teollisuuskoulussa, kuparinsepän oppilaana Viipurissa Tschusoff & Sapetoff:lla, Puhoksen konepajalla pannusepän apulaisena sekä koneiden pystyttäjänä Paul & Wahl Warkauden tehtaalla. Juhon veli Matti oli myös koneenkäyttäjänä Viipurin alueella laivoissa Lempi, Ellida ja Iniö. Juholla oli Liperissä iso perhe ja siellä tehtiin kaikenlaisia töitä. Juho hankki mm. nahkurin verstaan ja Liperissä pidettiin myös kestikievaria ja Osuuskauppaa. Höyrylaivat jätettyään Juho osti ensimmäisen linja-autonsa 1923. Aika nopeasti linja-autoliikennöintiä jatkoivat hänen kaksi poikaansa Antti ja Erkki Toivanen aina 1960 lopulle saakka. Antti liikennöi Savonlinna-Joensuu väliä ja Erkki Kuopio-Joensuu väliä. Kuvassa Juho poikansa Erkin kanssa (Esa Reilas 18.4.2023). |
Salaman onnettomuuden yhteydessä 1898 mainitaan Ahkeran päällikkö Asikainen ja lämmittäjä Hartikainen (Uusi Suometar 10.12.1898).
Kuopiolainen Juho Kopponen oli ajomiehenä Ahkeralla 1908, myöhemmin päällikkönä Gutzeitin s/s Kotkalla, Ensolla ja Ilmarilla. Kopposen ura alkoi jo 1895 Ruttois-laivan ajomiehenä, hän kävi merimieskoulun, hankki kokemusta matkustajalaivoilta, mutta palasi ”tukkiveturiin”. Kyllä Kopponen kykenee Saimaallakin liikkumaan, vaikka pääreitti onkin ollut Iisalmi-Heinävesi. Ei ole Kopponenkaan kiviä reitiltä löytänyt eivätkä lautat ole vaurioita kärsineet. Kyllä Kopposenkin kyytiin saa luottamuksella mennä ja siitä saa olla varma, että paikat ovat kunnossa ja messingit puhtaina… (Enso-Gutzeit Oy Henkilöjulkaisu 1.4.1932). |
Gutzeitin ajan pitkäaikaisimpia päälliköitä oli Aaro Savolainen 1911-1918.
Aaro aloitti kirjan mukaan uransa kansimiehenä s/s Wandalla ja eteni ajomieheksi yhden kesän jäljeen. Wandalla hän palveli 1902-1906. Kaudet 1907 ja 1908 kuluivat ajomiehenä s/s Toimilla ja s/s Chr. Kontturilla. Ensimmäinen päällikkyys toteutui s/s Pokulla 1909-1910.
Vuosina 1911-1918 Aaro oli päällikkönä ”Saimaan nopeimmalla hinaajalla” s/s Ahkeralla. Gutzeitin pomot liikkuivat joskus hinaajien mukana ja Aaro oli luotettu päällikkö, kun heitä piti kuljettaa pimeällä Heinäveden reitillä.
Ahkeran jälkeen hän toimi päällikkönä s/s Hietasella ainakin 1940 asti.
Vuosina 1911-1918 Aaro oli päällikkönä ”Saimaan nopeimmalla hinaajalla” s/s Ahkeralla. Gutzeitin pomot liikkuivat joskus hinaajien mukana ja Aaro oli luotettu päällikkö, kun heitä piti kuljettaa pimeällä Heinäveden reitillä.
Ahkeran jälkeen hän toimi päällikkönä s/s Hietasella ainakin 1940 asti.
Abel Olkkonen oli päällikkönä 1924-1929. Ahkeran lisäksi hän oli päällikkönä myös s/s Ensolla, Toimilla ja Ilmarilla yhteensä neljännesvuosisadan. Pitkään ehti Olkkonen olla päällikkönä Saimaan hinaajissa ja toimintatarmonsa oli herpautumaton (Enso-Gutzeit Osakeyhtiön Henkilöjulkaisu 1.4.1932). 22 vuoden palveluksen aikana vuodesta 1911 alkaen koneenhoitaja Verner Dillström toimi lämmittäjänä s/s Ahkeralla, Chr. Kontturilla ja Toisella ja koneenhoitajana s/s Kotkalla ja useilla höyrylotjilla. Työssään hän oli ahkera ja luonteeltaan hiljainen ja vaatimaton (Enso-Gutzeit-Tornator Henkilöjulkaisu 1.9.1933) |
Taavetti Hakkarainen oli päällikkönä 1931-39 (?).
Aarne Kinnunen vietti jo lapsuudessaan aikaa lotjilla, jotka kuljettivat sahatavaraa Joensuun Penttilän sahalta Viipurin Uuraaseen. Hänen äitinsä ja isänsä työskentelivät lotjamiehinä, äiti lisäksi kokkina. Aikuistuttuaan hän työskenteli muun muassa niputuskoneilla Laitaatsillassa, metsätöissä, näytellen ja soittaen orkesterissa, laivapestilläkin Lauritsalassa. Kesällä 1936 niputustöissä Rantasalmen Sianleuassa hän tapasi ensin puodissa ja myöhemmin tansseissa Linda Kylliäisen ja he astuivat avioon saman vuoden marraskuussa.
Keväällä 1937 molemmat pestautuivat niputtajalle, Linda ”sopankeittäjäksi”. Työ loppui ennenaikojaan ja jatkopestiä käytiin kysymässä Laitaatsillasta ”pääpomo” Vänttiseltä. Aarnella oli kattilamiehen paperit ja hän pääsi koneapulaiseksi ja Linda kokiksi Ahkeralle loppukauden ajaksi. Halkokuormia kärrättiin lotjiin rannoilta yhdeksän tuuman lankkuja pitkin.
Talven 1937-8 he asuivat Savonlinnassa, Aarne kävi metsätyönjohtajakurssilla Punkaharjulla. Kaudeksi 1938 he pestautuivat taas Ahkeralle samoihin tehtäviin. Kapteenina oli Turtiainen ja konemestarina Väistö, kuten edellisenäkin kesänä. Uutena ajomiehenä oli Sinkkonen, reservin luutnantti, joka iltalomalle lähtiessään tapasi pukeutua asepukuun. Halkolotjia hinattiin Laitaatsiltaan ja Lauritsalaan, joskus myös Saimaan kanavan läpi Viipuriin ja Kotkaan. Varsinkin lastaustyö oli raskasta ja koneapulainen pitikin välillä vuorossa ollessaan jakoavainta kädessään – sen kolahtaminen konehuoneen turkille herätti, eikä vahinkoja päässyt tapahtumaan. Uudelta Kaukopään tehtaalta kuljetettiin myös massapaaleja Viipuriin suoraan merilaivaan lastattavaksi. Massapaaleja käsiteltiin tehtaan ja merilaivan vinssien avulla eikä lastaustyö ollut niin raskasta.
Kanavassa sattui kevyt peräänajo Aarnen lukiessa konehuoneessa sanomalehdestä sotauutisia. Ajomieheltä tuli konekäskynvälittimellä pyyntö ”takaisin”, mutta Aarne laittoi koneen pyörimään eteenpäin. Puheputkesta tuli kohta ”taakse eikä eteen”, mutta enää voimakaskaan peruuttaminen ei auttanut vaan keula osui kuopiolaisen Koiton perään. Kanavassa oli siihen aikaan 28 sulkua, kulku oli hidasta ja tarkkuutta vaativaa.
Tämän pestin jälkeen Aarnelle kävi kutsu rintamalle. Kinnusten jälkeläiset tapasivat toisiaan Ahkeralla sen palattua Savonlinnaan 2022.
Viljo Suomalainen oli Enso-Gutzeitin pitkäaikaisia laivakippareita, yhteensä 40-vuotta eri laivoissa. Ahkeran päällikkyys kesällä 1946 oli hänen ensimmäisensä linjahinaajalla.
Kesällä 2013 hän kertoi, että nippulauttojen hinaajana laiva ei enää ollut kovin suorituskykyinen.
Miehitys hinaajalla oli 4+4+1:
kippari/perämies,
konemestari/koneapulainen,
lämmittäjä/lämmittäjä,
kansimies/kansimies, sekä emäntä.
Laivoilla kunnioitettiin edelleen laivaemäntiä, Ahkerallakin perämies sai lähteä, kun ei tullut emännän kanssa toimeen.
Savonlinnalainen Viktor Nisonen työskenteli Ahkeran kansimiehenä kesän 1955. Edellisenä talvena hän oli ollut töissä Laitaatsillan telakalla ja osallistunut Ahkeran potkuritunnelin asennukseen. Vanha potkuri muokattiin tunneliin sopivaksi.
Potkuritunnelin kerrottiin parantavan vetokykyä jopa 60 %, joten lauttojen kokoa päästiin kasvattamaan. Hinausnopeus oli edelleen verkkainen 2 km/h, joka sopi hyvin uistimen vetoon ja uskaltautuipa nuori kansimies myös uintireissuille hinaajan vierelle. Ostosmatkat maataloihin tehtiin soutuveneellä ja pitipä kerran tavoittaa myös edellä kulkenut s/s Chr. Kontturi avuksi, kun Ahkera oli juuttunut hiekkasärkälle. Uistimeen tarttuneet kuhat, lohet ja hauet emäntä paistoi kirnuvoissa pannulla ja ne pisteltiin halulla poskiin. Miehistö oli aiempaa pienempi: päällikkö, vanhempi ajomies, emäntä, konemestari, lämmittäjä ja kaksi kansimiestä eli yhteensä 7 jäsentä. Konemestarikin oli joutunut lämmityshommiin, erillisiä lämmittäjiä ei enää pestattu.
Kansimies mm. toimi kapteenin vuorossa ruorimiehenä ja kun kokemusta karttui, sai Viktor ohjata hinaajaa myös kapeikoissa ja virtapaikoissa. Ahkera sai kuormansa Laitaatsillasta ja veti sen Kaukopäähän. Paluumatka tehtiin ilman kuormaa noin 20 km/h vauhdilla. Reissu toistui sen verran monta kertaa, että reimarit ja majakat oppi ulkoa, mutta kapteenin joutui edelleen tunnustamaan kokeneemmaksi ja taitavammaksi, kun sumu, myrsky tai muu poikkeuksellinen tapahtuma pääsi yllättämään.
Kansimies nautti auringonlaskuista, kuutamoöistä ja muisteli maatalojen tyttöjä, joita oli tavannut ostosreissuillaan. Joskus lautan perään kiinnittyi huvivene vapaakyytiläiseksi, mikä hinaajan puolesta sallittiin. Epärehellisyyttäkin tavattiin, pimeinä öinä lautasta katosi kokonaisia nippuja, jotka siirtyivät toisen omaksi pienten moottoriveneiden vetäminä.
Laivat oli sodan jälkeen varustettu maastoajoneuvoista peräisin olleilla lyhytaaltoradioilla. Näillä ”kippariradioilla” hinaajat pitivät yhteyttä Laitaatsillan tukikohtaan ja raportoivat matkan etenemistä ja erityisiä tapahtumia.
Kuva: Ahkera pitää tuulta Saimaalla (Viktor Nisonen).
Muina Ahkeran päälliköinä on mainittu Eino Mielikäinen, Mauri Kuutti ja xxxx Kettuinen. Pulavuoden 1932 Ahkera seisoi, samoin sotavuosina 1940-4 ei sille riittänyt hinattavaa. 1950 ja 1956 samoin ja 1958 jäi viimeiseksi käyttövuodeksi. Laivalta löytyi emännän ostoslista, todennäköisesti viimeiseltä ajokesältä. Maitoa, Jussi-juustoa, pillilupia, Matti-rinkeliä ja K-leipää on puuttunut. |